Puuesineiden koristelu kivimurskeella


Työohje
Teksti Eva Jarne

Yleistä
Puuesineitä voi koristella kivimurskeella, joka on upotettu kaiverrettuun uraan ja kiinnitetty liimalla. Koristemurske hiotaan tasaiseksi.


Koristeltava puuesine
Koristeltava puuesine voi olla suora lauta tai kupera, esimerkiksi rasia, vati, maljakko, rannerengas, kitara, puukon tai aseen kahva. Myös kuivatuista kalebasseista (kovakuorinen kurpitsa) tehtyjä astioita koristellaan kivirouheella.

Olen lukenut, että paras puulaji murskeen upotukseen olisi vaahtera – se on tiivissyinen ja sopivan kova. Minun oli kuitenkin tyydyttävä kaupasta saatavaan valmiiseen puuesineeseen; yleisesti ne olivat riittävän kovaa, mutta liian karkeasyistä puuta.


Kivimurske
Upotuksessa käytettävät kivet eivät saa olla liian kovia, alle 6 Mohsin asteikolla. Kannattaa välttää kiviä, joissa värin on aiheuttanut rautaoksidi, sillä kivimurske saattaisi ajan myötä ruostua. Suosittuja kiviä ovat värikkäät marmorit, turkoosi, azuriitti, sodaliitti, lapis, krysokolla, malakiitti, kvartsiitit, meripihka, (helmiäis)simpukankuori ja koralli. Pronssijauhetta käytetään pieninä yksityiskohtina.

Tekniikka on suosittu Yhdysvalloissa. He käyttävät myös keinotekoista kivimursketta tuotenimellä ”inlace”, joka on tasalaatuista ja halvempaa kuin kivimurske.

Mursketta käytetään kahta tai kolmea karkeutta. Karkeamman rouheen raekoko riippuu uran leveydestä, 1-2 mm rakeet sopivat useimpiin töihin. Hienompaa rouhetta käytetään isompien rakeiden välien täyttämiseen, jotta saadaan tiivis kerros kivimursketta.

 

Liima
Liiman on oltava kirkasta ja liimapullon annostelunokka pieni ja tarkka. Yleensä käytetään syanoakrylaattiliimoja (CA super glue). Ensiksi uran pohjalle tiputetaan paksumpaa geelimäistä liimaa isompien kivirakeiden kanssa. Sen päälle täytetään hyvin juoksevaa superliimaa ja hienoa murskaa.

Kokeilemistani liimoista sopivimmat olivat hyvin juoksevat superliimat Bison Super Glue Rocket ja Loctite Precision (Kuva 3). Valitettavasti niitä myydään vain pienissä pakkauksissa, joten käyttö on kallista. Isompien urien ensimmäiseen täyttöön käytin Loctite Hybrid 1525415 yleisliimaa; kun se oli kunnolla kuivunut täytin urat uudestaan juoksevalla syanoakrylaateilla Bisonin Rocket tai Loctite Precision. Liimat tarttuivat hyvin yhteen.

 

Hionta
Ammattipuusepän laitteet – kuten nauhahiomakone ja sorvi – helpottaisivat työtä, mutta harvalla harrastajalla on niitä käytössään.

Ensimmäinen hionta – kovettuneen kivirouheen hiominen alas puun tasolle – on tekniikan työläin vaihe. Jopa 60 hiontapaperi tasohiomakoneessa oli mielestäni hidas ja tehoton. Työtä voi nopeuttaa hiomalla koholla olevan kivimurskeen alemmaksi kovametalliterällä letkuporakoneessa; myös 3M valmistama timanttipintainen tyyny oli ilahduttavan tehokas (vihreä 60-80 karkeus).

Seuraavat hiontavaiheet 120 ja 240 tein hiontapaperilla ja tasohiomakoneella. Viimeiset hionnat 400-600-800-1000-2000 tein käsin; ne ovat helppoja vaiheita.

 

Viimeistely
Koriste-esineet vahataan. Käyttöesineet kuten leikkuulaudat voi käsitellä esimerkiksi unikkoöljyllä.

 

Esimerkkityön vaiheet

Ostin valmiin leikkuulaudan, kohtuullisen kovaa aasialaista akasiaa.

  1. Levitin levyn pinnalle vahaa (tai sellakkaa), tarkoituksena estää liiman leviäminen kaiverrettujen urien sivuille. Kuvion sivuille levinnyt liimatahra saattaa näkyä vielä hionnan jälkeenkin.

 

  1. Piirsin mallin, jossa on koivunrunkoja ja oksia sekä muutamia pieniä lehtiä.

 

  1. Siirsin kuvion levylle. Olisin voinut kopioida kuvion puulevylle lyijykynällä tai vahakynällä (ei tussilla joka imeytyy puuhun), mutta valitsin mieluummin kopioinnin kontaktimuoville, jonka kiinnitin puun pintaan. (Kuva 1).

Kuva 1: Paperille piirretty malli on kopioitu valkoiselle kontaktimuoville. Puulevy on käsitelty vahalla, jottei kuvion ulkopuolelle leviävä liima tahraisi reunoja.

  1. Kaiversin 3-4 mm syvät urat kuvion mukaan. Käytin letkuporakonetta (Dremel) ja kovametalliteriä, kapeat kohdat kaiversin hammaslääkärin pienillä kovametalliterillä. Suorissa ja leveissä kohdissa talttojen käyttö on nopeampaa; urien reunat tasoitin Dremelillä. (Kuva 2)


Kuva 2

  1. Tiputin uran pohjalle vähän liimaa, sitten karkeaa kivimurskaa ja päälle lisää liimaa. Mitä pienempi annostelunokka liimapullossa on, sitä tarkemmin ja siistimmin liiman tiputus sujuu. Tässä ensimmäisessä täytössä voi käyttää joko löysää geeliä tai juoksevaa liimaa. (Kuva 3)


Kuva 3

  1. Ennen kuin liima kovettui, täytin karkean murskeen välit hienolla kivirouheella. Sitten toinen kerros liimaa, nyt mahdollisimman juoksevaa ja tarkasti annosteltavaa liimaa. Urat täytin vuoroin jauheella ja vuoroin liimalla kunnes ura oli kokonaan täytetty, mielellään koholle yli pinnan. (Kuva 4)


Kuva 4

Kätevän ripottelulastan kivimurskeelle voi valmistaa vanhanajan filmirullan palasta (kuva 11).


Kuva 11

  1. Annoin kuivua yön yli. Vaikka ohjeiden mukaan liiman voisi työstää jo puolen tunnin kuluttua on hyvä varmistaa, ettei liima ole jäänyt tahmeaksi, koska se pilaisi myös hiontavälineet.

 

  1. Hioin kivimurskeen matalammaksi letkuporakoneeseen kiinnitetyllä kovametalliterällä. Jatkoin timanttipintaisella hiontatyynyllä (karkeus 80). Kuvioon jääneet kolot täytin uudelleen rouheella ja liimalla.

Työvaiheet murskeen täyttö, liimaus, liiman kuivuminen ja hionta tasaiseksi joudutaan toistamaan useaan kertaan, jotta saadaan tasainen kuvio ilman koloja.

 

  1. Kun kuvion pinta oli riittävän tasainen, hioin pinnan karkeudesta 80 karkeuteen 2000 saakka hiontapapereilla (kuva 5).


Kuva 5: Kovettuneen kivimurskeen hiomiseen käytin:
1. kovametalliterää letkuporakoneessa;
2. timanttipintaista hiontatyynyä (karkeus 60-80);
3. hiontapapereita tasohiomakoneessa karkeudet 80, 120 ja 240;
4. hiontapapereita käsin karkeudet 400, 600, 800, 1000 ja 2000

 

  1. Viimeistelin levyn unikkoöljyllä. Olisin käyttänyt vahaa, jos puuesine olisi ollut vain koristekäytössä (kuva 6).


Kuva 6: valmis työ.

Alla olevissa Youtube -videoissa esitetään kivimurskeen upotustekniikkaa:
https://www.youtube.com/watch?v=kPe_WfwkFBg
videon alussa puuseppä sorvaa rannerenkaan, murskaa kiven rouheeksi, noin 9 minuutin jälkeen alkaa kivimurskeen upotus

https://www.youtube.com/watch?v=j-ESK3PbEnY puulevyyn upotetaan raita kivimursketta

https://www.youtube.com/watch?v=6YZF5A2_-0E täyttää puun halkeamia kivimurskeella ja epoksilla

Lopuksi muutamia kivimurskeella koristeltuja töitä: